Dylan Ray Arnold ja Océane Bruel tekevät merkille pantavaa taidetta kumpikin omilla tahoillaan. Lisäksi he ovat vuodesta 2014 lähtien työskennelleet myös kollektiivina. Heidän yhteinen näyttelynsä – The Slow Business of Going, (pilkku on osa nimeä) HAM-galleriassa Helsingissä – innosti meidät ehdottamaan heitä stipendin saajiksi.
The Slow Business of Going, kuten heidän aikaisemmatkin näyttelynsä, koostui suuresta määrästä teoksia, joiden materiaaleja ovat arkipäiväiset löydetyt esineet – mm. erilaiset telineet, raamit ja metallirakenteet – sekä materiaalit kuten kipsi, itsetehty paperimassa, käsin käärityt savukkeet ja tuntemattomat nesteet. Näyttely oli eräänlaista visuaalis-materiaalista runoutta tai mielentilojen ja sisäisten rytmien terapeuttista arkeologiaa.
Meihin teki vaikutuksen ja meitä koskettivat: Dylanin ja Océanen huolellisuus kuvanveiston prosessien, yksityiskohtien ja kielen suhteen; heidän täsmällisyytensä, huomavaisuutensa ja herkkyytensä; heidän teoksistaan löytyvät yllätykset; heidän vilpittömyytensä; heidän tarkkanäköiset havaintonsa; sekä tapa, jolla he veistoksellisessa praktiikassaan omistautuvat pitkäjänteisille prosesseille – aikaa vievien prosessien loppuun saattamiselle ja toisaalta silleen jättämiselle.
Me ehdottajat pidämme arvossa yhdessä työskentelemisen tarjoamaa tukea ja tervehdimme ilolla tätä tilai-suutta nostaa kollektiivisuutta esiin. HAM-gallerian näyttelyssä todistimme kahden taiteilijan hellävaraista mutta sinnikästä neuvottelua. Katsoessamme heidän veistoksiaan ja näyttelyä kokonaisuutena emme pysty paikanta-maan, missä yhden ajatukset loppuvat ja toisen alkavat. ”Yhteisymmärrys, ei yksimielisyys” on ei-hierarkkisen päätöksenteon perusta. Meitä koskettaa nähdä se kauniisti artikuloituna Océanen ja Dylanin taiteessa.
