Iida Pii

 Kuvanveistäjä Iida Piin pääasialliset materiaalit ovat ajatukset ja tunteet, joita hän omien sanojensa mukaan seuraa vaaleansinistä lankaa pitkin. Joskus ajatusten ja tunteiden kokoamiseen on hankittava ja valmistettava erinäisiä tarvikkeita. Niihin voi käyttää esim. ajatusviivoja, sinitarraa, sanattomia sopimuksia ja Lundian jatkopaloja.

Iida Piillä on raikastava vaikutus; hän venyttää kuvanveiston käytänteitä pehmeästi ja runollisesti hyödyntämällä elementtejä, joissa kaikuu vääjäämätön ajallisuus. Piin työskentelyä seuratessa tulee ehdottomasti tunne, että tämä voi johtaa mihin vain.

Pii on kuvataiteilija, joka myös luontevasti sanallistaa ajatuksiaan. Arkipäiväisistä vaatekasojen äärellä kirvonneista ajatuskudelmista tuleekin jonkinlainen haaste järjestää elämää, hallita kaaosta.ähestymistapa on aito, yksityinen mutta rohkean universaali. Hänen maailmassaan fyysiset objektit ovat kuin sanoja mitä voi uudelleenjärjestää juuri tähän näyttelytilaan luotuun lauseeseen.

Runoillessaan Pii pystyy avaamaan jonkinlaista vuoropuhelua työnsä kanssa, se on miellyttävän kuvailevaa ja toimii avaimena katsojalle. Moninaisten kysymysten myötä avartuu kuva taiteilijuudesta, joka on sekä syvä että leikkisä mutta ennen kaikkea aito. Hän pohtii veistäjyyttä kulutusyhteiskunnan dilemman kautta, ja saattaa asioita perspektiiviin haluamalla kantaa “kaikki ne möhkäleet.”

Kuinka paljon vastuunkantoa vaaditaan nykykuvanveistäjältä ja mitä tämä materia enää tässä materiaaliavaruudessa merkitsee? Muun muassa nämä kysymykset ovat kääritty lumoavasti arkipäiväisiksi; saavutettaviksi ajatuksiksi Piin teksteissä.

Kriittisestä pohdinnasta huolimatta Pii ei pelkää tulevaisuutta vaan on kiinnostunut siitä, mitä tämä kaikki tässä ajassa tarkoittaa ja miten sitä voisi parhaiten esittää. Hän ei ole kiinnittynyt yhteen työskentelytapaan vaan suvereenisti käyttää kulloiseenkin tarkoitukseen sopivaa mediaa; valokuvaa, ready madea, objekteja, tekstiiliä ja tekstiä. Kaikkeahan voi olla ja mitä vaan saa tehdä.