Stipendi 2004
Markus Kåhre
Olen idealähtöinen, en tilalähtöinen, vaikka ideani ovatkin usein tilallisia. Idea ja tila pitää saada soimaan keskenään.
Stipendi 2004
Olen idealähtöinen, en tilalähtöinen, vaikka ideani ovatkin usein tilallisia. Idea ja tila pitää saada soimaan keskenään.
Olen idealähtöinen, en tilalähtöinen, vaikka ideani ovatkin usein tilallisia. Idea ja tila pitää saada soimaan keskenään. Välillä se vaatii paljon rakentamista. Joskus teos muokkautuu paljonkin tilaan mukaan, mutta kuitenkin niin että idea ei muutu.
Teen teoksiani itselleni koska ne kiinnostavat minua. Ajattelen, että silloin ehkä joku muukin voi olla niistä kiinnostunut. Teos herää kuitenkin eloon ja saa merkityksensä vasta kokemuksesta, jonka se herättää katsojassa. Taiteilija on teoksen ensimmäinen katsoja, mutta hyvin ongelmallinen sellainen.
Teos ei ole koskaan valmis koska sitä aina tavoittelee jotain paljon enemmän, ehkä jotain jota ei ole edes mahdollista saavuttaa. On kuitenkin piste, jolloin on tehnyt kaikkensa, eikä pysty enää sillä hetkellä viemään työtä eteenpäin. Kun myöhemmin törmää omiin teoksiinsa, huomaa paljon sellaista minkä tekisi eri tavalla. Mutta en usko, että ne siitä välttämättä paranisivat.
En ole koskaan halunnut ajatella omaa työskentelyäni tai taiteilijuuttani niin että määrittelisin sitä. Haluaisin tietenkin olla älykäs, ainutkertainen ja vallankumouksellinen, mutta useammin työskentelyssä tulevat vastaan riittämättömyys, epäily – ja myös lapsenomainen innostus.
Minulla ei oikein ole esikuvia tai yksittäisiä tärkeitä teoksia. Tärkeää oli, kun jossakin vaiheessa aloin ymmärtää, että kuvataiteessa ei ole kysymys ulkoisista asioista vaan ideoista. Tajusin, miten tärkeiden teoksien takana oli oivalluksia, jotka liittyivät siihen millaista taide voi olla.
Teoksesta Kaikin Tavoin (2017) – Uutta suomalaista kuvanveistoa
Lisää teoksia löydät taiteilijan kotisivuilta.