Petri Eskelinen

Minua inspiroi hyvinkin erilaisten asioiden yllättävät yhteen sopimiset ja huomiot: inspiroivat kirjat, koneet, vanhat tieteelliset instrumentit, ikebanojen rytmi, kuinka ihmiset kättelevät toisiaan ensimmäistä kertaa tai kuinka voin toisintaa jonkin raajani liikkeen mekaanisesti teoksessa.

Minulla vaikuttaa olevan kaksi linjaa: teoksia, jotka suunnittelen tarkasti piirroksin ja pienoismallein ja teoksia, joita oikeastaan alan vain tehdä. Varsinkin mekaanisista teoksista teen ensin kömpelöitä esimalleja, joiden kautta saan lisää tietoa teoksen suunnasta.

Valitsen materiaalit idean mukaan, niin kuin tapana on, mutta päädyn kyllä yhä uudelleen tekemään teokseni koivuvanerista. Toki myös metallit, sähkötekniikat, lasit, muovit, maalit, valo ja ääni yms. kuuluvat palettiin, mutta koivuvaneri on minulle yleismateriaali, josta voi tehdä mitä vain, materiaalinen ydin, jonka ympärille muut materiaalit rakentuvat.

Tosin tein juuri suuren installaation, joka kokonaan koostui läpinäkyvistä akryylilevyistä, fosforimaalista sekä valosta ja pimeydestä. Fysiikka on loputon inspiraation amme. Muutaman sovelluksen jälkeen yksinkertainenkin ilmiö tai liike voi muuttua taikuudenomaiseksi hitaasti hahmotettavaksi tapahtumaksi.

Suurinta iloa tuottaa se, kun saa testausten kautta selville, että idea voisi toimia. Ja kun tuo tunne vahvistuu motivaatioksi, että haluaa itsekin nähdä, millainen teoksesta tulee. Se on ehkä paras varmuus itselle. Toisinaan pelkkä ajatusten ja ideoiden testailu työhuoneella on hauskaa, eikä moni testi sen pidemmälle etene.