Skip to content
Paita, 2011

Stipendi 2004

Terhi Heino

Olen ollut pitkään kiinnostunut arkipäiväisistä luonnonmateriaaleista, joihin törmäämme päivittäin esimerkiksi markettien vihannes- tai kalatiskillä. Esimerkiksi kalanevät haen perkuujätteenä kauppahallista.

Teoksen idea muotoutuu työn edetessä. Ensin kerään jotain tiettyä materiaalia ja tutkin, miten se käyttäytyy ja mikä olisi sopiva mittakaava teokselle juuri tästä materiaalista. Saatan tehdä yhdestä materiaalista useita erikokoisia teoksia nähdäkseni mikä on hyvä ja mikä ei. Esimerkiksi kalaneväteokset toimivat parhaiten pienessä koossa. Isossa koossa pienen yksittäisen evän hienous häviää massaan.

Olen ollut pitkään kiinnostunut arkipäiväisistä luonnonmateriaaleista, joihin törmäämme päivittäin esimerkiksi markettien vihannes- tai kalatiskillä. Esimerkiksi kalanevät haen perkuujätteenä kauppahallista. Sen jälkeen leikkaan, pesen, kuivatan ja lakkaan ne.

Yritän välttää liiallista viimeistelyä. Joskus huomaan vasta galleriassa, että teoksesta puuttuu vielä jotain, joten näyttelyn pystytys on välillä myös teosten työstämistä.

Luonto ja ympäristö merkitsevät minulle rauhoittumista ja palautumista. Teoksissani luonto on mukana materiaalien kautta.

Teoksesta Kaikin Tavoin (2017) – Uutta suomalaista kuvanveistoa

Teokset

Lisää teoksia löydät taiteilijan kotisivuilta.