Päivi Häkkinen
“Suurinta iloa tuottaa itse tekeminen ja muusta maailmasta pakeneminen. Vain siinä mielikuvitusmaailmassa eläminen, niin ettei tarvitse ajatella mitään muuta.”
Säätiö on halunnut tukea kuvanveistoa kirjaimellisesti sen kaikissa muodoissa, myös sellaisissa, joita ei vielä ole määritelty kuvanveistoksi. Taiteilijaesittelyt vuosilta 2000–2017 perustuvat Timo Valjakan haastatteluihin.
“Suurinta iloa tuottaa itse tekeminen ja muusta maailmasta pakeneminen. Vain siinä mielikuvitusmaailmassa eläminen, niin ettei tarvitse ajatella mitään muuta.”
“Näen teokseni onnistuvan parhaiten, kun ne saavuttavat päättymättömyyden teoksina, joille on vaikea määritellä alkua, loppukohtaa tai vaihtoehtoisesti valmista tai keskeneräistä muotoa. Teokset sijoittuvat muotoutumisen vaiheeseen, ne ovat tulossa jostakin ja siirtymässä jonnekin toisaalle.”
“Teokseni käsittelevät paljon tunteita ja ihmisten välisiä suhteita, joten inspiroidun ihmisistä ja ihmisyydestä sekä mikro- että makrotasolla.”
“Kaikki mitä ympärillämme on, on valoa sen erilaisina tihentyminä. Riippuu varmaan hieman siitä, mikä sillä hetkellä on kiinnostavaa, minkä työvälineen tai tekniikan silloin valitsee voidakseen tutkia asiaa tai ilmiötä.”