Säätiö on halunnut tukea kuvanveistoa kirjaimellisesti sen kaikissa muodoissa, myös sellaisissa, joita ei vielä ole määritelty kuvanveistoksi. Taiteilijaesittelyt vuosilta 2000–2017 perustuvat Timo Valjakan haastatteluihin.
Iisa Lepistö (s. 1994, Sipoo) asuu Helsingissä ja työskentelee Sipoossa. Lepistö on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2020 ja opiskellut myös Taipein taideyliopistossa sekä École Supérieure des beaux-arts et designissa Marseillessa.
Kaarina Kaikkonen on tällä hetkellä yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista ja arvostetuimmista kuvanveistäjistä. Hänet tunnetaan julkiseen tilaan toteutetuista installaatioista, jotka hän on tehnyt yleisöltä keräämistään vanhoista vaatteista, kengistä, suksista ja muista tavaroista.
Mariam Falaleih on Helsingissä asuva kuvataiteilija, joka työskentelee pää-sääntöisesti keramiikan parissa. Hän on koulutukseltaan taidemaalari, mutta tekee myös installaatioita, kuvituksia, valutöitä ja serigrafioita.
Man Yau asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta erikoistuen keramiikkaan ja lasisuunnitteluun. Tällä hetkellä Yau viimeistelee toista taiteen maisterin tutkintoaan kuvanveistosta Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.
Arnoldin ja Bruelin materiaaleja ovat arkipäiväiset löydetyt esineet – mm. telineet ja metallirakenteet – sekä materiaalit kuten kipsi, itsetehty paperimassa, käsin käärityt savukkeet ja tuntemattomat nesteet, joista he loihtivat oli eräänlaista visuaalis-materiaalista runoutta.
Hemmilä on internet-sukupolven taiteilija, jonka taide tapahtuu veistosten, keramiikan ja videoteosten muodossa. Hänen teoksillaan on vahva yhteys digitaalisen maailman sekä perinteisen kuvanveiston materiaalisuuden ja tilallisuuden välillä.
Anni Puolakka tekee performansseja, videoita, installaatioita, piirustuksia ja tekstejä, joissa tilannekohtainen tai dokumentaarinen aineisto yhdistyy kuvitteelliseen maailmaan.
Mikko Kuorinki pohtii taiteellisessa työskentelyssään kielen ja esineen välisiä merkityksiä. Kielellinen ilmaisu, tai tarkemmin kielen kyky ja pyrkimys ilmaista, on ollut lähtökohtana useille Kuoringin teoksille – esineille ja installaatioille.
“Laboratorio on paikka, jonka tunnen omakseni. Joku kuvaili laboratoriota osuvasti luostarin ja avaruusaseman välimuodoksi, paikaksi, jossa iänaikaiset kysymykset kohtaavat tulevaisuuden teknologian.”
“Minua inspiroi mielikuvitus, elämä, materiaali… Haave valmiin teoksen kokemisesta, työskentelen mielelläni yleisöä ajatellen.”
“Minua kiinnostavat asioiden lähtökohdat, yhteydet ja merkitykset, miksi jokin on muodostunut sellaiseksi, kuin se on. Koen usein liikkuvani taiteen vähän kartoitetuilla alueilla, ja on hienoa löytää uusia yhteyksiä ja oppia uutta.”
“En pidä sanasta inspiraatio. Se on omasta näkökulmastani sana, joka sekä jättää liikaa epämääräistä tilaa inspiroituneeksi viitatulle henkilölle että muodostaa omituisen epäsuhdan inspiroituneen ja ei inspiroituneen tekemisen ja tekijän väliin.”